lauantai 21. joulukuuta 2013

Ripsarivertailua

Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, olen pikku hiljaa siirtynyt käyttämään luonnonkosmetiikkaa. Aloitin ihonpuhdistustuotteista, sitten aloin ostamaan myös shampoot ja muut hiustenhoitotuotteet luonnonkosmetiikkapuolelta, ja viime aikoina olen pyrkinyt pikku hiljaa siirtymään myös meikeissä niihin. Hyvä ripsari on ollut hakusessa jo jonkin aikaa, joitain olen kokeillut, mutta pettymyksien jälkeen olen palannut hyväksi havaitsemaani normiripsariin. Nyt tuntuu, että on löytynyt ainakin yksi hyvä ripsari ja toinenkin ihan kelvollinen. Tässä siis oma arvioni kahdesta uudesta tuttavuudesta: Terre D'Ocin ja Benecosin ripsareista. 


Terre d'Ocin ripsarin tilasin jo jokin aika sitten Jolien nettikaupasta. Ensivaikutelma ripsarista oli laimea, väriä ei meinannut tulla ripsiin muuta kuin moneen kertaa vetelemällä. Oli ehkä väärä valinta ostaa ripsari ruskealla värillä, musta olisi voinut olla intensiivisempi. Terre d'Oc tuntuu myös jonkin verran varisevan päivän mittaan. Muuten ihan ok ripsari, jos haluaa vähän luonnollisempaa lookkia.

Räpsyttimissä Terre d'Ocin ruskeaa, tässä kuvassa näyttää ihan ok:lta
Alkuviikosta päätin sitten kokeilla toista merkkiä, jonka löysin Vaasan Ekosopista, eli Benecosia. Ainakin myyjä tuntui sitä kehuvan (myyjä oli kylläkin mies, joten tuskin oli omakohtaista kokemusta). 

Testissä Benecosin musta ripsari
Tykästyin tuohon Benecosiin, väriä tulee riittävästi yhdelläkin kerroksella, ei valu vesisateella, eikä hirveästi tunnu päivän aikana varisevankaan. Yritin ottaa kuvat samanlaisissa olosuhteissa (eli tässä kaamoksessa keinovalon alla), mutta silti kuvissa on pieniä valaistuseroja. Mutta ainakin sen eron kuvissa huomaa, että ekassa ripsari on ruskeaa ja hieman hailakampaa ja jälkimmäisessä ripset ovat tummemmat ja tuuheammat. Tykkään kyllä silmälasien käyttäjänä, että ripsissä saa olla väriä ja volyymia, miinuslasien taakse kun tummempikin meikki katoaa.

Eli summa summarum: ostan varmaan jatkossakin Benecosia, Terre d'Ocin varmaan käytän loppuun ns. kakkosripsarina, mutta tuskin ostan ainakaan ruskeana uudestaan.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset raportista! Täytyy muistaatuo Benecos, kun Kanebo loppuu.

    VastaaPoista
  2. Tarkennuksena vielä,että Benecosin ripsari on "multi-effect",niitä löyty ekosopista kolmea erilaista. Oli pidentävää ja volyymia antavaa myös,tässä ilmeisesti on sekä pidentäviä että tuuhentavia ominaisuuksia.

    VastaaPoista