keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Juoksuvyön testausta

Hankin pääsiäisenä Mustista ja Mirristä juoksu/hiihtovyön ja siihen sopivan hihnan. Niiden hankkiminen on ollut jo jonkin aikaa mielessä, aina siitä lähtien kun Tessan kanssa olen alkanut juoksulenkkejä tekemään. Olisi kiva, jos molemmat kädet voisivat olla vapaana, eikä toisella tarvitsisi koko aikaa pitää hihnasta kiinni. Nyt sitten sain lopulta ne hankittua, ja eilen kävin ekalla testilenkillä.


Lenkille lähdössä, ja Tessa kovasti ihmettelee, että mikä kumma tämä tämmöinen hihna on. :) Vyö on hyvin simppeli, materiaali on samaa kuin mitä turvavöissä käytetään, eli pitäisi olla ainakin kestävää. Vyöstä roikkuu kaksi metalliklipsiä, eli siihen voisi kiinnittää kaksikin hihnaa, jos olisi useampi koira.

Hihna on n. 1.5 metriä pitkä, ja joustaa jonkin verran, mikä on kyllä hyvä ominaisuus. Hihnan saa tarvittaessa aika nopeasti napattua irti, jos haluaa hihnan käteen.

Eka lenkki meni tosi hyvin. Vyö tuntui hyvältä, ja Tessa juoksi ihmeen kiltisti vierellä. Osasyynä tähän kyllä taisi olla se, että sinä päivänä oli käyty jo parilla rauhallisemmalla lenkillä. Yritin pitää Tessan koko ajan oikealla puolella, ja aika hyvin se onnistuikin. Eikä koiruli pysähdellytkään niin usein haistelemaan tms. kuin yleensä, ehkä tajusi, että nyt mennään eikä meinata! Eli vauhtikin oli pikkuisen nopeampaa kuin yleensä, vaikka on toi mun juoksuvauhti vieläkin aikamoista köpöttelyä, vähän päälle 7 km/h. Mutta eiköhän se siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti