maanantai 17. maaliskuuta 2014

5 vuotta sitten

Tasan viisi vuotta sitten lähdin kesken työpäivän töistä. Kävelin noin kymmenen minuutin matkan keskustaan sekavissa mietteissä. Aavistin jollain tasolla, mitä oli tulossa, mutta en halunnut vielä kohdata totuutta. Astuin lääkärin huoneeseen ja hän pyysi minua istumaan. Näin pöydän kulmalla nenäliinarasian. Tiesin, mutta en vieläkään halunnut tunnustaa totuutta itselleni. Lääkärin ilme oli vakava. Hän sanoi ne sanat, jotka jo tiesin todeksi: "Sinulla on rintasyöpä". Sillä hetkellä maailmani pysähtyi, ja tuntui kuin silmien eteen olisi noussut harmaa verho. En nähnyt eteenpäin, en pystynyt kuvittelemaan, miten elämä tästä jatkuisi. Menin shokkiin. Lääkäri selitti lempein sanoin, mitä seuraavaksi tapahtuu: menisin keskussairaalaan tapaamaan leikkaavaa lääkäriä niin pian kuin mahdollista.

Kotiin päästyäni en voinut muuta kuin valahtaa lattialle ja itkeä. Kerroin asiasta poikaystävälleni, joka tuli niin pian kuin pystyi. Vähän alkoi kuristava tunne jo helpottamaan, ja menimme jopa pienelle kävelylle keväiseen auringonpaisteeseen. Ehkä minä tästä vielä selviäisin.

Tajusin tänä aamuna, että tuosta päivästä on tosiaan tänään tasan viisi vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. Kävin läpi leikkauksen, sytostaattihoidot ja sädehoidot. Tänään syöpä ei ole enää läsnä jokapäiväisessä elämässäni, vaikkakin se usein käy mielessä. Ainakin kun nappaan illalla Tamofen -tabletin, jonka pitäisi estää syövän uusiutumista. Viidessä vuodessa ehtii sopeutua elämään ilman toista rintaa, ja palata ns. normaaliin elämään. Toki edelleen välillä pelko pulpahtaa pintaan, pelko siitä, että syöpä uusiutuu. Sitä illuusiota, ettei minulle voi tapahtua ikinä mitään pahaa, en saa enää pois.

Tänään kun kävelin salilta kotiin (rintatreenin jälkeen tietty), tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että olen terve ja pystyn tekemään ihan mitä haluan. No, on tietty joitain asioita, mitä en voi tehdä, kuten pitää kovin avonaisia paitoja, mutta se on pikkuseikka. Voin treenata ja nauttia elämästä täysin rinnoin, noin niinkuin kuvaannollisesti :). Ensi kuussa minulla pitäisi olla viimeinen kontrolli onkologisella, ja sitten saan toivottavasti terveen paperit. Niin moni muu ei ole yhtä onnellisessa asemassa. Iloitsen siis siitä, että tällä hetkellä kaikki on hyvin. Huomisesta kun ei voi kukaan tietää.

8 kommenttia:

  1. <3<3<3 Voimanainen! Onnea viidenvuoden selätyksestä!
    (mä muuten otan Tamofenit aina aamuisin, onkohan sillä merkitystä ottaako aamulla vai illalla..?)

    VastaaPoista
  2. <3 ihana oot ja upeeta että olet terve <3 Puss o kram

    VastaaPoista
  3. Kiitos P ja Johanna! :) P, en usko että Tamofenin ottamisen ajankohdalla on väliä, kunhan ne ottaa aina suurin piirtein samaan aikaan päivästä. Näin mulle muistaakseni silloin aikanaan sanottiin, kun ne aloitin.

    VastaaPoista
  4. Kaikkea hyvää jatkossa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Aamen, hieno kirjoitus. Ollaan onnellisia siitä mitä meillä on, erityisen onnellisia jos se on hyvä terveys!

    VastaaPoista
  6. En osaa sanoa mitään järkevää. Luulin, että siitä oli jo kauemmin!

    VastaaPoista