maanantai 10. maaliskuuta 2014

Herkkuja ja herkkuja

Eilen oli In Shapen toinen tankkauspäivä, ja tällä kertaa pidin sen vapaasyöntipäivänä, koska sattui olemaan kummipoikani synttärit. Oli paljon helpompaa lähteä reissuun, kun tiesi, että voi syödä mitä vaan, eikä tarvitse kanniskella eväitä mukana.

Olin vapaasyöntipäivää jonkin verran odottanut, toisaalta innoissani, toisaalta en niin innoissani. Mitäs jos homma karkaa käsistä, enkä pysty palaamaan "ruotuun" seuraavana päivänä? No, sitä vaaraa ei onneksi ollut. Niin mukavaa kuin herkkujen syöminen olikin, oli ihanaa tänään palata normaaliin rutiiniin syömisten suhteen. Olivathan ne herkut hyviä, tuli syötyä mm. täytekakkua, suklaata, karjalanpiirakoita, ja mansikkarahkaa. Toisaalta oli vähän sellainen pakkofiilis, että syödään nyt kun kerran saa ja pitääkin.

Kummipoikani pääsi jo kaksinumeroisiin lukemiin
Vatsa oli kyllä illalla ihan täynnä, tunne jota vähään aikaan ei ole ollut. Oli kyllä aika epämukava olo. Ekaa kertaa pitkään aikaan ei ollut aamulla nälkä, ja puurokin meni vaivoin alas. Tänään on kyllä rahkat ja salaatit maistuneet taas hyvältä, ja myös paluu rutiineihin tuntuu hyvältä. Oon todennut, että mä oon kyllä aika paljon rutiinien ihminen; tykkään siitä, että asiat menee tietyllä kaavalla. Toki rajansa kaikella, vähän pitää vaihteluakin olla.

TIlasin viime viikon torstaina Urjalan makeistukusta lisää lisäravinteita, kun purnukat alkoivat uhkaavasti tyhjenemään. Sivuilla luvattiin nopea toimitus, ja olihan se nopeaa, kun torstai-iltana pistin tilauksen menemään ja tänään sain paketin lähiSiwasta noutaa.


Latausjuoma, treenijuoma ja palautusjuoma mulle olikin ennestään tuttuja, mutta tilasin myös suklaan makuista proteiinipuddingia. Saisi sitten vähän vaihtelua väli- ja iltapaloihin. Höh, vielä tänään ei voi maistaa, kun ei löydy maitoa kaapista!

Hauskaa viikon alkua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti