Katse taaksepäin

Ajattelin kertoa tässä blogin alkumetreillä vähän historiaani, liittyen liikuntaan, painoon ja terveyteen. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu, että lapsena liikuttiin jatkuvasti sisarusten kanssa, talvella hiihdettiin ja luisteltiin, kesällä uitiin tai vain muuten juoksenneltiin, ja oltiin paljon ulkona. Eihän sitä silloin ajatellut, että tämä on hyväksi, sitä vain teki sellaista mikä kivalta tuntui. Sitten iski murrosikä, liikunta ei oikein enää napannutkaan niin paljon, ja painoakin tuli lisää. Niin kuin varmaan moni teini, sitä tuli aika tietoiseksi omasta kehostaan. En kuitenkaan hirveästi silloin laihdutellut, enkä näin jälkeenpäin ajatellen ollut edes ylipainoinen. Lukioaikoina harrastin satunnaisesti kävelyä sekä talvella hiihtoa ja kävin kerran viikossa jumpassa, mutta siihen säännöllinen liikunta taisi jäädäkin.

Opiskeluaikana sama meno jatkui: kävelylenkkejä ja satunnaisesti muuta liikuntaa. Sitten vuoden 1999 tienoilla tapahtui jotain, en tiedä mikä liikuntakärpänen mua puri. Luin jostain lehdestä ohjeet, miten voi opetella pikku hiljaa hölkkäämään lisäämällä juoksun määrä hiljalleen lenkeillä. Siitä alkoi juoksuinnostus. Muistan vieläkin, kuinka ylpeä olin, kun juoksin ensimmäisen kerran puoli tuntia putkeen. Juoksin yksin, kaverin kanssa, tai isommalla porukalla ja juoksin jopa puolimaratonin kolme kertaa (älkää kysykö mikä oli aika).

Juoksuharrastus jatkui aika pitkään, siihen asti kunnes pari vuotta sitten sain nilkkaan akillesjänteen tulehduksen, jonka mahdollinen kroonistuminen pelästytti niin paljon, että juoksu jäi siihen paikkaan. Vasta tänä kesänä olen jonkin verran hölkötellyt osan lenkeistä.

Juoksun rinnalla aloin harrastamaan muitakin lajeja: kävin kuntosalilla, aloitin rivitanssiharrastuksen ja joogan. Pari vuotta sitten hankimme kaverin kanssa vaellusvarusteet ja kolusimme luontopolkuja ja kansallispuistoja Suomessa ja kävimme Itävallassakin vaeltamassa.

Viime kesänä Vaasan marssin saaristoreitillä

Pieni tauko liikuntaan tuli neljä vuotta sitten, kun sairastuin rintasyöpään, mutta jo hoitojen aikana tein mm. sauvakävelylenkkejä. Viime kesänä kuvioihin tuli shetlanninlammaskoira Tessa, joka on toiminut hyvänä lenkkikaverina ja personal trainerina. Viimeisin lisäys lajivalikoimaan taitaa olla kahvakuulailu, josta olen tänä kesänä innostunut toden teolla. Koiran myötä salilla käynti jäi vähemmälle ja nyt tuntuu siltä, että kotona treenaaminen vaikka lenkin jälkeen sopii mulle paremmin.

Tessa 9 vkoa

Paino on jonkin verran vuosien varrella heitellyt, mutta ei kuitenkaan kovin paljon. Liikuntakärpäsen purema sulatti viitisen kiloa ja paino pysyi 56-57 kilon kieppeillä aika monta vuotta. Sairastelun myötä ja sen jälkeen paino laski vielä toiset viisi kiloa, mutta sen jälkeen se onkin hilautunut takaisin sinne kuudenkympin huonommalle puolelle. Semmoset 57 kiloa tuntuu mun mielestä omimmalta painolta, joten siihen olisi kiva päästä takaisin. Toivottavasti tämä blogi antaa pontta sillekin projektille.