maanantai 30. syyskuuta 2013

Aamu-, ilta- vai yöjuoksut?

Tein tänään taas vaihteeksi juoksulenkin. Siinä ei siis sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä, mutta tein pitkästä aikaa lenkin illalla. Olen nyt uudestaan lämmitellyt juoksuharrastustani loppukesästä lähtien ja melkein poikkeuksetta olen juossut lenkkini aamulla. En tiedä miksi, mutta jotenkin olen tykästynyt aamulenkkeihin. Olo on ollut ihan hyvä, lenkkipolut ovat olleet mukavan rauhallisia ja sen jälkeen on ollut jotenkin reipas ja aikaansaava olo koko päivän.

Eikä hienot maisematkaan haittaa
Tein siis tänään poikkeuksen ja lähdin Tessan kanssa hölköttelemään alkuillasta. Ja mitä kummaa, oli mukavan kevyt juosta, syke pysyi alhaalla, jopa yhdessä ylämäessä, jossa syke yleensä on 160 luokkaa, se oli nyt vain vähän päälle 150. Myös matka taittui muutaman minuutin nopeammin kuin yleensä. Onko siis kuntoni yhtäkkiä lähtenyt nousukiitoon vai onko ajankohdalla osuutta asiaan? Mitä mieltä olette?

Olen kyllä huomannut aikaisemminkin, että kun laitan sykemittarin aamulenkille päälle, leposyke on normaalia korkeampi. Se on tuntunut siitä kuitenkin lenkin alkaessa tasoittuvan. En tiedä sitten, sopisivatko mulle sittenkin iltalenkit juoksun parissa, ja aamulla voisi tehdä koiran kanssa vain kävelylenkkejä. Vai olisiko parasta juosta vähän eri aikoihin, jotta kroppa tottuu kaikenlaiseen menoon? Voi näitä pohdintoja...

Oletteko te, rakkaat lukijat, huomanneet eroa sykkeissä aamulla vs. illalla? Vai juoksetteko vain jompaan kumpaan aikaan? Oletteko aamu-, ilta, vai jopa yöjuoksijoita?

Aamukävelyllä Tessan kanssa tänä aamuna

5 kommenttia:

  1. Mähän oon aina ollut iltajuoksija; aamulla vain kitisen, että tästä ei tuu mitään. Tämähän on sinänsä ihmeellsistä, koska puuroa keittämään ja töihin kipittämään ryntään aivan aamunintona... Luulen, että iltalenkkeily on sopivampaa siksi, että illalla on Amican salaatti täyttänyt eli on hiilihydraattia, mitä polttaa enemmän. Rakas bloggaaja, kysymykseesi sykkeiden eroista aamuin illoin en kuitenkaan osaa vastata.

    VastaaPoista
  2. Eli ihan fiilispohjalta vedin edellisen kommenttini. :)

    VastaaPoista
  3. Rakas bloggaaja, ehdottomasti noin klo 16-18 lenkille, jos haluaa saada kaikki tehot irti. Tuolloin alkuillasta on vielä päivän energiaa jonkin verran jäljellä, ja lenkin jälkeen on odottamassa vielä illan ruoka, joten silloin riittää energiaa ja motivaatiota.

    Aamulla on kiva käydä kävelyllä, mutta tehoja ei kyllä ole, eikä tule. Ja minulta löytyy ihan sykelukemat ja kalorinkulutukset monelta vuodelta taaksepäin.

    Yöjuoksuihin sitten tankataan hiukan eri tavoin, eli niihin kyllä löytyy energiaa ja motivaatiota, mutta valitettavasti kulutuksesta ja sykkeistä ei löydy mitattua tietoa :)

    VastaaPoista
  4. Ei voinut kommentoida aikaisemmin, kun piti ensin käydä pitkästä aikaa kokeilemassa iltalenkkiä. Toivottavasti oli hyvät kameratestit!

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteistanne rakkaat lukijat! ;) Samaan tulokseen olen tässä itsekin tullut, eli aamulla voi tehdä kävelylenkkejä mutta juoksut on paras jättää alkuiltaan. Yöjuoksut on tosiaan asia erikseen... Kameratestit meni hyvin, paljon on vielä opittavaa mutta tämmöinen tumpelokin tuntuu saavan hyvällä kameralla ihan ok kuvia.

    VastaaPoista