torstai 5. syyskuuta 2013

Matoillako vai eikö matoilla?

Tämä viikko on ollut mun neljäs paastoviikko, ja tämä päivä siis kahdeksas matoilupäivä. Tämä 5:2 dieetti on ollut kovasti tapetilla viime aikoina, se oli ylen aamutv:n aiheena (löytyy yleareenasta, pätkä alkaa n. 40 minuutin kohdalla) ja siitä oli juttua myös tämän päivän Hesarissa. Tuntuu siis olevan aika lailla muodissa tällä hetkellä, ja mielipiteitä on monia. Näissä ylen ja Hesarin jutuissa taisi jäädä päällimmäiseksi sellainen ajatus, että terveelle ihmiselle ei ole siitä haittaa ja sitä voi kokeilla lyhyen aikaa, taisivat mainita sopivaksi ajaksi neljä viikkoa.

Mulla on nyt siis juuri tuo neljä viikkoa takana, ja luulen että mun matoilu on tullut tiensä päähän, ainakin tässä muodossa. Sinänsä paastoaminen kahtena päivänä viikossa on tuntunut ihan hyvältä, eikä se ole ollut mikään suuri ongelma. Paino ei ole kyllä laskenut, vaan on pyörinyt 61 ja 63 kilon välillä koko ajan (lähtöpaino 62.5). Syynä on kyllä tainnut olla se, että olen sitten viikonloppuisin ehkä syönyt hieman liikaa herkkuja, kun on ollut kaikenlaisia reissuja ja synttäreitä yms. Jotenkin on antanut itselleen luvan syödä vähän liikaa, kun on kerran parina päivänä kärvistellyt. Mulle olis ehkä parempi oppia kohtuullisuutta joka päivä, jottei herkuttelu karkaa käsistä.

Toinen syy, miksi matoilu alkoi olla ongelmallista, on treenien ajoittaminen. Totesin, että viikolla on todella hankala löytää sellaista päivää, etten joko kävisi juoksulenkillä tai tee lihaskuntotreeniä, ja niinä päivinä olisi kyllä hyvä syödä hyvin ennen ja jälkeen treenin.

Kävin testaamassa tiistaina Vaasan keskustassa olevaan kuntosalia, Wasamovea. Siellä on meneillään tarjousviikko, jolloin pääsee eurolla treenaamaan. Testasin naisten puolen kuntosalia, ja kyllä se ihan hyvältä vaikutti. Sieltä löytyi laitteita monipuolisesti ja irtopainojakin, tosin noita jälkimmäisiä olisi voinut olla enemmänkin. No, sinne yhteiselle puolelle voi sitten mennä niillä treenaamaan. Hyvin sain ainakin jalat ja yläselän kipeäksi siellä, tänään on ollut varsinkin istumaan meno ihanan tuskallista.

Yksi hyvä seikka tuolla salilla on se, että siellä on kahvakuulatunteja ja astangajoogaa, juuri mun lemppareita! Kahvakuulatunnit on vaan just maanantaisin ja torstaisin, joten tässä vielä yksi syy, miksi matoilu ei oikein innosta.

Joten mitä mieltä olette: onko tässä tarpeeksi hyviä syitä lopettaa matoilu ja siirtyä jokapäiväiseen terveelliseen ruokavalioon ja kohtuulliseen herkutteluun? Voisin silti pitää silloin tällöin paastopäiviä, Hesarin jutussa Anette Palssa sanoi, että esim. joka kahdeksas tai kymmenes päivä voisi olla hyvä. Siitä tulee kuitenkin niin mukavan kevyt olo, joten ihan hyvin voisi kerran viikossa tai kahdessa viikossa mennä pienemmillä kaloreilla.

Jottei postaus jäisi ihan kuvattomaksi, tässä kuvasarjaa PT Tessan treenistä viime viikolta. Lajina käärmeenkurmootus:

Alkulämmittelyä ja käärmeen herättelyä
Varsinainen kurmootus alkaa
Joogaosuus: alaskatsova koira
Intervalli 2: lisää kurmootusta
Shake it Tessa, shake it!
Hohhoijaa, eiköhän toi riittänyt. Mitähän tuolla ulkona tapahtuu?

3 kommenttia:

  1. Rakas lukija on sitä mieltä, että kannattaa kannustaa kavereita supereille ja viiskakkosille, niin herkkudrinkki-illat pysyy kohtuudessa. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, rakas lukija. Toi on kyllä hyvä pointti, kohtuus kaikessa, myös herkkudrinksuissa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että pidän paastopäivän kerran viikossa tai hieman harvemmin. Kokonaan en sitä jätä kuitenkaan.

    VastaaPoista
  3. Rakas lukija on myös sitä mieltä, että juoksukilpailuihinkin on hyvä osallistua. Saa ehkä kerran tankata hiilareita ainakin melkein rajattomasti :)

    Ja oikeasti kohtuuherkutteluhan on ihan kivaa, jos siihen pystyy. Tämä rakas lukija ei pysty.

    Terkkuja Tessalle: onhan keskivartalo tiukassa kontrollissa kurmootusvaiheessa, ettei tule selkäkipuja ;)

    VastaaPoista