sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lisää statistiikkaa

Tää viikko on ollut aika vilkas viikko: töissä on ollut kiirettä ja iltaisin on ollut kaikenlaista menoa. Olen käynyt tällä viikolla ulkona syömässä jopa kolme kertaa, joten ei syömistenkään suhteen mikään normiviikko. Liikuntaakin on viikkoon mahtunut ihan kiitettävästi, kuten Heiaheian grafiikka näyttää:
Viikkoon on mahtunut 10 tuntia liikuntaa, mikä on aika normaali määrä mulle.
Suuri osa liikunnasta on toki ollut koiran ulkoilutusta, mutta osittain kyllä ihan vauhdikasta sellaista. Tiistaina oli rivitanssia tuttuun tapaan, ja juoksulenkillä kävin keskiviikkona ja tänään. Eilen huhkin 40 minuuttia 12 kilon ja 8 kilon kahvakuulan kanssa, ja tänään kankut ja muutkin paikat on ihhanan kipeinä.

Katselin tossa vähän Heiaheian tilastoja vuosien varrelta. Aloitin kirjaamaan mun liikkumiset sinne vuonna 2010, ja kyllä sinne aika paljon on tullut merkattuakin.

Yleiskuvaa treenitunneista 2010-2013
Joitain notkahduksia lukuunottamatta ihan kivalta näyttää. Viime vuoden puolen välin jälkeen huomaa selkeän kasvun, mikähän siihen mahtoi olla syynä? Taisi olla pieni Tessa-neiti, joka saapui heinäkuussa taloon. ;) Sen jälkeen kävelylenkit lisääntyivät huimasti, kylläkin joidenkin toisten lajien kustannuksella.

Top 5 vuoden 2010 puolesta välistä lähtien
Selkeä ykkönen on tietysti koiran ulkoiluttaminen, kakkosena tulee kävely, sitten lenkkeily, rivitanssi ja keilailu. Tämän vuoden top5 näyttää hieman erilaiselta:

Top5 2013
Koiran ulkoiluttamisen jälkeen kakkostilaa pitää kahvakuula, kolmantena lenkkeily, sitten astangajooga ja rivitanssi.

Tuo Heiaheia on kyllä tämmöiselle tilastofriikille mainio paikka, siellä voi myös seurata miten paljon tiettyä liikuntalajia on tullut vuosien varrella harrastettua.

Lenkkeilymäärät
Mietin muuten just tuota lenkkeily -sanaa. Mä käsitän sen jouksulenkkeilyksi, mutta ilmeisesti jotkut laskee kävelylenkitkin lenkkeilyksi. Ja tänään kun olin urheilukaupassa katselemassa juoksukenkiä, huomasin että siellä oli erikseen juoksukengät ja kengät, jotka sopivat juoksuun ja lenkkeilyyn. Eli ilmeisesti kävelyä tässä tarkoitettiin? Se nyt on sinänsä ihan sama, millä nimellä mä mun hölkkälenkkejä tuolla Heiaheiassa kutsun, kunhan itse tiedän, mitä tarkoitan, ja käytän samaa termiä koko ajan.

2 kommenttia:

  1. Tuosta lenkkeilystä voisi vääntää ikuisuuksiin asti, aina joku on toista mieltä. Kuten eräässä tietokilpailussa joukkueeni hävisi, koska lenkkeilystä sai puoli pistettä, vaikka ihan selkeästi oikeaan vastaukseen kuului kävely ja juoksu erikseen. Enhän minä katkera ole... Mielestäni lenkkeily on siis hölkkää, juoksua, ravia, laukkaa yms., muttei kävelyä...

    Ja onnittelut ihanista tilastoista, oon vähän kade :)

    VastaaPoista
  2. Juu, parempi et "agree to disagree". :) Ei muuta ku liittymään Heiaheiaan, niin alkaa sullekin tilastoa kertyyn. Vaikka ei sultakaa taida dataa puuttua,on vaan vähän eri muodossa.

    VastaaPoista